Esihenkilövalmennus

Käytännön valmennusta tilanteisiin, joita esihenkilö kohtaa oikeassa työssä.

Lähiesihenkilövalmennus on tarkoitettu yrityksille, jotka haluavat vahvistaa esihenkilöidensä käytännön johtamistaitoja. Valmennuksessa käsitellään todellisia työtilanteita, valmistellaan vaikeita keskusteluja, harjoitellaan toimintatapoja ja puretaan tilanteita, joissa esihenkilö tarvitsee varmuutta tai ulkopuolista näkökulmaa.

Valmennuksen aiheita voivat olla esimerkiksi:

  • vaikeat keskustelut ja palautteen antaminen
  • työntekijöiden väliset ristiriidat
  • alisuoriutuminen ja puheeksi ottaminen
  • työn organisointi ja priorisointi
  • johdon päätösten vieminen käytäntöön
  • oman esihenkilöroolin ja toimintatavan kehittäminen.

Työnantajalle hyöty näkyy siinä, että esihenkilö valmistautuu paremmin, toimii johdonmukaisemmin ja hoitaa haastavia tilanteita varmemmin. Hyvin tuettu esihenkilö tarvitsee vähemmän korjaavaa apua jälkikäteen ja pystyy pitämään arjen paremmin hallinnassa.

Valmennus perustuu 25 vuoden käytännön kokemukseen työelämästä, HR:stä ja esihenkilötyöstä. Teoria tukee työskentelyä, mutta pääpaino on siinä, mikä toimii oikeissa tilanteissa.